maanantai 24. lokakuuta 2016

Lelukirja, aika varma joulun merkki

Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kauppoihin raivataan tilaa lavallisille suklaakonvehteja, joululahjapapereita ja koristearmeijoita. Yhtä varma lähestyvän joulun merkki ovat myös lelukuvastot. Sama rumba vuodesta toiseen - jo 1990-luvulla.

Lelukirjat alkoivat yleistyä 1980-luvun puolivälissä. Kuvastoja oli ainakin kahta erilaista: Brio oy:n Suuret lelukirjat sekä Lelumyynti oy:n kuvastot, joiden nimet vuosikymmenen aikana hieman vaihtuivat (Lasten oma lelukirja, Lasten paras lelukirja ja Lasten leluaarrekirja). Kuvastoja jaettiin talouksiin, joissa oli lapsia. Ja kyllä, jaetaanhan näitä kuvastoja yhä edelleen.

Ei liene kovinkaan yllättävää, että näissä myös uusinnettiin perinteisiä sukupuolirooleja: nuket, prinsessat ja pieni vaaleanpunainen tilpehööri ovat selkeästi tytöille, ja kuvissa nimenomaan tytöt leikkivät tällaisten lelujen kanssa. Pojat taas leikkivät pelikoneilla, leikkimiekoilla, autoilla ja vaikkapa Action man -nukeilla.



Yllä olevat lelukirjat ovat vasemmalta lukien vuosilta 1992, 2 x 1993, 1997, 1998 ja 1999.

Kuvastot olivat ainakin meillä todella luettuja. Kuvastot loivat osaltaan kuvaa siitä, mitä kaikkea saattoi toivoa ja mitä oli saatavilla. Lama-Suomessa kaikilla perheillä ei tietenkään ollut mahdollisuuksia toteuttaa kaikkia toiveita (jos kohta ihan jokaisen toiveen toteuttamisen järkevyydestäkin voi olla montaa mieltä.), mutta lelukirjat olivat joka tapauksessa yksi keino lapsille oppia haluamaan ja haaveilemaan.

Alla poimintoja 1990-luvun lelukirjoista - ne on kaikki nähty Nuoruusdiskossa kyllä ennenkin.



Seuraavat viisi kuvaa näistä kahdesta ylläolevasta kuvastosta, eli Brion Suuresta Lelukirjasta vuosilts 1992 ja 1995:

Captain Planet -lelut



Cupcakes-nuket



Tiny Toon -pehmoleluja sekä Gogo-koira


Bambukarhu-leluja



Segan pelejä, mm. Fifa 1996 ja NHL96:



Seuraavaksi vähän sekalaisempi joukko kaikenlaisia lelupoimintoja 90-luvun lelukuvastoista:

Teeny Weeny Families




Pocahontas-elokuvan innoittamaa paperisälää



Villin lännen teemaisia Lego-sarjoja


Ufo-Legoja



Polly Pocket -leluja




Hmm, mitähän sitä tänä vuonna toivoisi joulupukilta?

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat


Yksittäisiä 90-lukuun liittyneitä koruja, yleisesti kaunistautumisesta puhumattakaan, olen kirjoittanut useita kertoja, mutta oikeastaan yksi tietty koru sai minut kokoamaan 1990-luvun koruja yhteen. Ja tuo yksi tietty koru ovat papukaijakorvakorut. Kyseessä ovat siis puiset, värikkäästi maalatut roikkuvat korvakorut, joita löytyy muun muassa tuosta oikealla olevasta kuvasta. Äidilläni oli vihreät papukaijat, jotka sittemmin ovat päätyneet omaan korulippaaseeni. Käyttikö hän niitä oikeastaan ysärillä, en muista, minulla ne ovat korvissa satunnaisesti. Mutta kun niistä puhuu tai ne joskus ovat yllä, kirvoittavat ne yleensä paljonkin ysärimuistoja.


Muutkin vastaavat puiset, värikkäät korut yhdistyvät 1990-lukuun kivasti. Harvemmin kyseessä olivat vain yksiväriset pallot, vaan nimenomaan melko yksityiskohtaisestikin väritetyt korut. Tässä mielessä Aarikan korut olivat vähän oma juttunsa. Aarikankin puukorut toki liittyvät (myös) 90-lukuun, jolloin ne koko merkki koki jonkinlaisen renessanssin. (Lue toki myös aiempi juttuni Aarikasta paitsi korujen, myös yleisemmällä tasolla.)


Maanläheisten sävyjen puukorut olivat toinen juttu. Alemmastakin kuvasta voit katsoa lisää näitä. Vaikka 90-lukua voikin pitää kirkkaiden värien vuosikymmeninä, oli ysäri kuitenkin paljon muutakin. Vuoden 1998 oranssin ja kirkkaanvihreän lisäksi enimmäkseen muoti oli jotain hieman murretumpaa. Oma juttunsa olivat sitten vielä vuosituhannen vaihteen sekä 2000-luvun alun puuhelmet, kaikillahan niitä oli oltava! Aivan kuten Salattujen elämien Miialla ja Sakulla.

1990-luku oli samalla näyttävää metallinhohtoa, erityisesti 80-luvulta juurensa juontavia isoja korvakoruja ja ketjuja. Minun kanssani samanikäisille metalli hohti Mel B:n käsivarren korusta.

Kaipaan sua, muutit mua
Enää lapsi oo mä en
Sinä kaiken tahdoit mulle opettaa
Erottiin, kaipaan niin
Vielä sua mä tarvitsen
Suhdetta ei saisi hyvää lopettaa

Naparengas vain
On nyt susta mulla muistonain
Sen annoin vuoksesi sun kerran ihoon lävistää
Naparengas vain
Se yhä hohtaa sulle rakkauttain
Kuin kihlasormuksesta mulle melkein kävis tää.

Näin lauloi Nylon Beat esikoislevyllään vuonna 1996. Lävistykset olivat 1990-luvulla nouseva trendi.
Mel B:n kielilävistys on ensimmäinen mieleen tuleva lävistys, mutta olihan niitä muistakin paikkoja: silmäkulmien renkaat ja napakorut erityisesti.


Puisia kaula- ja korvakoruja. Anttila, 1994.


Seuraavassa erityisesti alarivin korut ovat suunnattu lapsille. Veikkaan, että pikku myy -koruja on monella saattanut ollakin!


Koruja. Anttila, 1993.


...Ja jollei niitä oikeita lävistysreikiä kehossa ollut, ei hätää. Klipsikorviksien lisäksi kaupan oli myös tarrakorviksia! Näitäkin tuli käytettyä. Liekö niitä enää markkinoilla?


Tarrakorvakoruja. Anttila, 1994.
Ei liene vaikeaa arvata, onko tuote etupäässä suunnattu tytöille vai pojille.



Ei ole 1990-luvun alkupuoliskoa ilman pantoja ja hiusdonitseja!

Myös tästä kuvasta löytyy alussa mainittuja puisia korvakoruja. Nuo Iberon mansikka- ja ananaskorvikset ottaisin itsekin käyttöön milloin tahansa.






Barbit ja Kenitkin koristautuivat! Parhaimmillaan nukkejen mukana tuli koruja,
joita saattoi itsekin käyttää.


Allaoleva kaulapanta on minulle 1990-luvun ikonisimpia koruja, ja ihmetyksellä olen katsellut sen paluuta. Kaikista 90-luvun jutuistako tämän piti tulla takaisin, tuotantoon ja ihmisten kaulaan? Itse en sellaista enää missään nimessä käyttäisi, kerta riitti! Ehkä tribaalikuvioinen venyvä panta sopii jollekulle, muttei ainakaan minulle.








Lähestyttäessä 1990-luvun loppua alkavat kuvaan tulla myös alla olevat korut. Minulle tällaiset mustassa nahkahihnassa roikkuvat delfiinit, jing&jang-merkit, onnea tuovat silmät, kuunsirpit ynnä muut - ihanin turkoosin tehostein - yhdistyvät usein erilaisiin markkinoihin, toreihin ja myyjäisiin. Itse olen tainnut ostaa "hienoimmat" ysärikoruni kotikaupunkini syysmarkkinoilta. Samaan kastiin luen myös ne keskeltä kahtia taitettavat sydämet, joista toinen puolisko kuului parhaalle ystävälle.






Loppuun yksi aika jännä 90-luvun lyhytaikainen koruilmiö:



Eli tuttikorut. Muoviset tutit olivat eri värisiä ja eri kokoisia, niitä saattoi roikkua nauhassa vain yksi tai suurempi joukko, etenkin jos ne olivat pienenpiä. Itselläni oli kaksi tuttikorua: toisessa oli yksi melko iso turkoosi tutti, toisessa taas keskikokoiset punainen ja läpinäkyvä, kuten kuvasta näkyy. Jännittävä ilmiö nämä ovat siksi, että nämä pienet tutit olivat ilmaisesti alunperin abortinvastaisen kampanjan krääsää Yhdysvalloissa (jos joku tietää tarkemmin niin tarkentakoon), mutta eihän sellaisesta tietysti meidän lasten tai krääsää meille ostavien aikuisten mielessä tainnut olla tietoakaan.

Käytätkö itse edelleen samoja koruja kuin 90-luvulla? Klassisimpien mallien kohdallahan ajankulua tai muotien muuttumistakaan ei huomaa. Mutta roikkuuko kaulassasi edelleen delfiini, millenniumin alun puuhelmet, muovinen kaulapanta tai ehkä papukaija?



***
MUOKS. Tuttikoru lisätty 6.10.16.