maanantai 4. tammikuuta 2016

Poimintoja Barbie-kuvastosta, 1990-1991

Kuten huomaatte, niin en jaksanut sitä uutta ulkoasua montaakaan päivää. Nyt ollaan siis enemmän siellä vanhan ja hyväksi havaitun ulkoasun puolella. Pieniä muutoksia saattaa vielä tulla, mutta ainakin kaikki on nyt oikeilla paikoillaan :)

* * * *

Vuosi aloitetaan Barbeilla, milläpä muullakaan! Katsellaan vähän Barbie Journal -lehtistä - kyseessä on siis Barbien tuoteluettelo, lelukirja, josta löytyivät erilaiset markkinoilta löytyneet Barbie-tuotteet. Vielä 1990-luvun alkuvuosina lehdet olivat paksuja ja ihanan värikkäitä. Minulla on pari vuosikymmenen loppupuolen Journalia myös, ja ulkoasua myöten ne eivät sykähdytä lainkaan, valikoimakin vaikuttaa olleen paljon pienempi. Selkeästikin 1990-luvun alkuvuodet ovat kuitenkin Barbien kulta-aikaa!


Kyseessä on siis tämännäköinen lehti! Journal kieltämättä kuulostaa joltain ihan muulta kuin mistä oikeastaan onkaan kyse. 

Itsekin luin näitä luetteloita ja paljonpa luinkin. Keskiaukeamat ja kannet kuten monet muutkin sivut ovat irronneet jo parikymmentä vuotta sitten. Oma taikansa on ollut myös siinä, että monille sivuille on erikseen merkitty kivat barbien ja vaatteet, kuten myös ne lelut, joita joillakuilla kavereilla oli. Että onpahan sekin sitten tiedossa.



SunCharm-barbiet. Kuten niin monissa 90-luvun barbeissa, myös tässä oli mukana irrotettavia osia, joita saattoi itse käyttää koruna.




Yksi harvoista Ken-nukeista meidän perheessä oli juuri tämä luistelija-Ken. Ei hän leikeissä tainnut koskaan luistella, mutta komea ja kiiltävä asuste sopi tietysti vaikkapa hääleikkeihin.



Tämänkin aukeaman muista niin hyvin - erityisesti vasemmassa reunassa olleen barbien valtaisat hiukset. Ihastuttavista monilla barbeilla hiukset olivat krepatut.




Barbeille farkkuvaatetta tummana ja vaaleana! Männävuosikymmeninä tuo vaalea kokoasu taisi olla suosikkini. Kenin pepsodent-hymy on verraton!



Sportti-Barbie ja Sportti-Ken.


Myös Skipper on päässyt mukaan monilla erilaisilla vaateillaan. Tässä mukana vaate, jonka saattoi itse koristella tarroilla. Se ei kuulosta kovinkaan kätevältä, mutta näyttää ainakin näin esitteessä kivalta.

Onko mukana teille tuttuja barbeja tai vaatteita? 
Luitko sinäkin näitä lehtiä puhki ja rikki, vai hellitkö kuin aarteita?


10 kommenttia:

  1. Meillä oli nuo luistelevat Barbie ja Ken :D

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli luisteleva Ken, sne luistimet taitaa olla ainoat mitä siitä on enää jäljellä. Itellä on paljon noita kuvastoja, eniten ehkä siitä 90-luvun puolivälin paikkoilta. Kaikista on kannet lähtenyt irti, mutta on niin ihana aina selata niitä ja osotella että "mulla on toi, mulla on toi" tai sitten joululahjalistaan ehotella että "mä haluun ton".

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli Barbie-lehti joskus pienempänä, tuollaista journalia en muista, joten se on varmaankin sitten ollut aika lailla myöhemmin. Muistan Barbie-lehden fotonovellit, joita myös leikin – siis leikin sarjakuvan tapahtumia omilla barbieillani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena!
      Tämä Journal on vähän eri kuin se varsinainen Barbie-lehti, nämä ovat "vain" kuvastoja. Oletan, että näitä olisi saanut lelukaupoista ym kuten kuvastoja nykyäänkin.
      Nimenä tuo Journal on todella hämäävä! :)

      Poista
    2. Niistä Barbie-lehdistä olen joskus kirjoittanutin, voin laittaa tähän linkin myöhemmin :) fotonovellit olivat ihan parhaita!

      Poista
    3. Täytyypä kaivella, olen vasta noin parin vuoden verran blogiasi silloin tällöin seuraillut. Tämä on kiva blogi :)

      Poista
    4. Kiitos, kivaa että pidät blogistani! :)

      Tässä tuo juttu Barbie-lehdistä:
      http://nuoruusdisko.blogspot.fi/2015/03/barbie-sarjakuvalehdet.html

      Poista
  4. Minulta sattuu löytymään juuri tuo samainen lehti kotitaloni kätköistä. Äitin sisko sen aikoinaan toi. On säilynyt lähes uudenveroisena, koska barbit eivät mua kiinnostaneet. Jos löydän ni kuvaan sen blogiini. Taitaa olla samassa paikassa jemmassa kuin Suuret lelukirjatkin 80-luvun lopulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kaikenlaista "varmassa tallessa" jossakin. Toivottavasti löydät kuvaston! :)

      Poista
  5. Minulla on edelleen tuo luisteleva pariskunta. Kenin luistimien terät taisivat hajota. Samoin Barbien body..mutta tallessa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.