keskiviikko 12. elokuuta 2015

Leffaklassikko: 10 things I hate about you (1999)





Nuori mies laulaa koulun urheilustadionin katsomon korkeuksissa mikrofoniin. Hänellä on leveä hymy ja vallattomat pitkät hiukset. Urheilukentällä oikea tyttö kääntää katseensa ja ymmärtää, että laulu on hänelle.

Mikrofonista kuuluva lauluääni saa seurakseen koulun torvisoittokunnan, joka lähtee marssimaisesti säestämään pojan esitystä. "I can't take my eyes off you."

Se, jos mikä on romanttista.

Ja se kohtaus on tässä:






10 things I hate about you on vuonna 1999 ensi-iltaan tullut lukioikäisten nuorten maailmaan sijoittuva romanttinen komedia. Teineille suunnattu romkom ei ehkä ensikuulemalta sykähdytä kaikkia, mutta elokuva on lajityypissään oikein mainio.

10 thingsin juoni perustuu Shakespearen näytelmään Kuinka äkäpussi kesytetään. Elokuvan juonessa on monia viittauksia Shakespeareen muutoinkin. Elokuvan keskiössä ovat siskokset Kat ja Bianca, joista ensin mainittu on räväkkä tuittupää, jälkimmäinen kiltti söpöliini. Elokuvan juoni perustuu sen ympärille, että tyttöjen yksinhuoltajaisä antaa Biancalle luvan mennä koulun tanssijaisiin vain, jos myös Kat löytää sinne itselleen seuralaisen. Tämä on käytännössä pattitilanne, sillä kapinallista Katia eivät romanttiset hömpötykset ja tanssijaiset voisi vähempää kiinnostaa.

Niinpä Biancaan (Larisa Oleynik) ihastunut Cameron (Joseph Gordon-Levitt) päättää maksaa koulun pahikselle Patille (Heath Ledger), jotta tämä veisi Katin (Julia Stiles) tanssijaisiin. Pat kun luultavasti olisi koko koulussa ainoa poika, jonka matkaan Kat saattaisi lähteä. Ja siitä se homma sitten alkaa. Pat alkaa piirittää Katia, joka lämpenee pikkuhiljaa, ja Kat ja Pat ihastuvat aivan oikeastikin toisiinsa. Kunnes Kat lopulta kuulee, ettei Pat hänestä oikeasti ole kiinnostunut, vaan tämä on vain lahjottu viemään hänet tanssijaisiin.

Pat ja Kat (vas.) sekä Cameron ja Bianca (oik.).



Elokuvan hahmot ovat osittain stereotyyppisiä - kiltti ja raju tyttö, pahis, ujo poika - mutta elokuva on silti myös samaistuttava, toisin kuin monet muut lajityypin elokuvat. Elokuva on saanutkin hyviä arvioita.

Yksi syy, miksi 10 things muistetaan edelleen lienee kuitenkin näyttelijäkaarti. Julia Stiles on supersöpö tuittupää, Joseph Gordon-Levitt oli ennen elokuvaa tuttu esimerkiksi Kolmas kivi auringosta -tv-sarjasta ja myöhemmin hän on näytellyt esimerkiksi miespääosan 500 Days of Summerissa.

Mutta se suurin syy: Heath Ledger. 10 things oli Ledgerin läpimurtoelokuva, ja loppu onkin historiaa. Ledgeriä vietiin joka suuntaan, hän oli Brokeback Mountainilla ja Batmanissa ja kuoli aivan liian nuorena vuonna 2008. Vielä vuonna 1999 kaikki tuo on kuitenkin vain sumussa olevaa tulevaisuutta, ja Heath Ledger loistaa tulevaa, nuoruutta, viattomuutta ja kröhöm, teinityttöjen iltapäiväunelmia.

Mistä elokuvan nimi tulee? Kirjallisuuden tunnilla Kat saa tehtäväksi laatia runon. Hän kirjoittaa runoon kymmenen kohtaa, joita hän sinussa - Patissa - vihaa. Klassikkomatskua!

I hate the way you talk to me
And the way you cut your hair
I hate the way you drive my car
I hate it when you stare 
I hate your big dumb combat boots
And the way you read my mind
I hate you so much that it makes me sick
It even makes me ryhme 
I hate the way you're always right
I hate it when you lie
I hate it when you make me laugh
Even worse when you make me cry 
I hate the way you're not around
And the fact that you didn't call
But mostly I hate the way I don't hate you
Not even close, not even a little bit, not even at all. 




1 kommentti:

  1. Oi mikä ihana leffa <3 Mä kuuluin nuorena Sister's Clubiin josta sai tyttöhömppää kuukausittain. Tää VHS tuli mulle vahingossa kun äiti oli unohtanut peruuttaa sen kuun paketin. Katsoin ja salaa rakastuin. Olen katsonut tämän valehtelematta ainakin kakskymmentä kertaa, tämä on mun suosikki teinileffa. Ihailin suuresti Katia ja koitin parhaani mukaan samaistua (ikää oli siis joku 10-11v) ja halusin palavasti herkän pahiksen poikaystäväksi, mutta eihän olemassa ollu muutaku räkänokkia. Ei voi enää sanoa muutaku huoh Heath <3

    Ja edelleenkin elokuvan hauskin kohta on kun Pat piirtää peniksen sen ärsyttävän tyypin poskeen :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.